torstai 16. lokakuuta 2008

Muistoissa: Haley Paige

Vuonna 1981 Meksikossa syntynyt Haley Paige ehti ihastuttaa pornobisneksessä yli kolmensadan pätkän ajan. Luonnolliset isot rinnat ja hymyilevä, jopa hieman kiltti olemus jäivät monen mieliin. Ensimmäinen kohtaus, jossa muistan nähneeni Haleyn, sisälsi aika rajua naamapanoa 2000-luvun tyyliin. Vaikka monet Haleyn kohtauksista sisälsivät myös pyllypanoja, hän vähensi niiden tekemistä huomattavasti vuonna 2005.

Haley heitti valitettavasti saappaat nurkkaan viime vuoden elokuussa. Kuolinolosuhteet olivat hieman erikoiset, ja poltettavan heroiinin yliannostusta ei ilmeisesti voitu sulkea pois. Vielä erikoisempaa oli, että Haleyn mies Chico "Wanker" Whang löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan vielä myöhemmin samana vuonna... Haley ei siis koskaan päässyt toteuttamaan unelmaansa pornouran jälkeisestä seksiterapeutin työstä - surullista.



Ylläolevassa pätkässä Haley ottaa taatulla tyylillä kullin takapuolensa ja lastit naamalle. Alempi kohtaus on Intensivity #6 -leffasta, ja alussa tutustutaan hieman Haleyhin ennen kohtausta. Luvassa on myös rehevien C-kupin rintojen tarjoama titfuck ja Ben Englishin takaamaa riuskaa panoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti