Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Angelica Sin ja naamiomies

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.

torstai 4. helmikuuta 2010

Kaksi kullia pyllyssä on parempi kuin ei yhtääne


Tämä video taitaa olla venäjältä, ja siinä on kaksi miestä ja todella kaunis brunette - ryhmäkohtaus siis. Videossa on kunnon panemista ja skottiruutuiseen hameeseen pukeutunut tyttö saa kullia molempiin reikiin. Videossa on myös pitkä kahden kullin anaalipano sekä alkupuolella hieno lasinen anaalitappi. Neidon pimppa jää tyhjäksi jo videon puolivälissä, kun miehet ryhtyvät panemaan vain pyllyyn. Spermat ruiskuavat sekä kasvoille että avoimeen pyllyyn. Tämä pyllyyn ja sen ulkopuolelle laukeaminen on yksi nautinnollisimman näköisistä joita olen nähnyt!

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Amber Lynn ja Peter North


Peter North panee yhtä vanhoista suosikeistani, Amber Lynniä. Amberin kauniit kasvot, 80lukulainen tyyli ja nätit rinnat saavat aikaan väristyksiä. Peter eli Voodoo laukeaa Amberin käden kautta vatsalle - temppu jota ei enää 2000-luvulla juuri näe. Himokasta.
Tähtifaktat: Amber Lynn
Kotimaa: Kalifornia, USA
Syntymävuosi: 1963
Aktiivinen: 1983-
Hiukset: blondi
Rintojen koko: 80D
Pituus: 170cm
Paino: 59kg

maanantai 2. marraskuuta 2009

Lexi Belle ja Risi lesboilevat ravintolassa


Huh, tauko oli pakko keskeyttää heti alkuunsa kun satuin eksymään tälle Lexi Bellen ja Risi Simmsin tähdittämälle sivulle... Yhdysvaltalaista dinerestetiikkaa ja kauniita naisia tarjoava kohtaus uppoaa (kunpa uppoaisikin) nimittäin Aikuisviihdeparaatiin kuin kulli märkään pilluun! Nuolemista ja sormeilua sekä kaunis tyttöjen välinen 69 - siinä tämän kohtauksen antia lyhykäisyydessään!

perjantai 25. syyskuuta 2009

Daisy Marie ja kahdesti laukeava mies


Jonkin aikaa sitten täällä oli kahden laukeamisen artikkeli, jonka innoittamana kaiveltiin lisää arkistoja! Kaunis latinotyttö Daisy Marie saa kahdet lastit pieneen pimppaansa ilmeisesti Kalifornian auringon alla, ja hikisestä menosta ei voi sanoa kuin että hyvä kohtaus! Sperma lentää kohdissa 8:40 ja videon lopussa, vai vaiko tuota lentämiseksi sanoa kun kaikki uppoaa sisään...
Tähtifaktat: Daisy Marie
Nimi: Daisy Marie
Kotimaa: Kalifornia, USA
Syntymävuosi: 1984
Aktiivinen: 2002-
Hiukset: Ruskeat
Rintojen koko: 75D
Pituus: 163cm
Paino: 50kg

perjantai 11. syyskuuta 2009

Loni panee lääkäriä


Upea aasiatar, Loni, panee lääkäriään tässä pätkässä joka saa veren kiertämään... Isot rinnat heiluvat kauniisti ja Loni imee isoa munaa - toimivaa seksiä! Luonnollisen nättiä vartaloa on kiva katsella, ja muutenkin hän vaikuttaa pitävän ammatistaan. Spermat roiskitaan perinteisesti kasvoille!


Tähtifaktat
Nimi: Loni
Kotimaa: Filippiinit
Syntymävuosi: 1977
Aktiivinen: 2002-2008
Hiukset: Mustat
Rintojen koko: 75C
Pituus: 160cm
Paino: 50kg

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Jenaveve Jolie munan kimpussa


Upean rintava Jenaveve on pukeutunut nahkaremmeihin ja saa niillä ja muodoillaan miehen (Mr. Pete) todella kuumaksi. Rajun sormeilun jälkeen Jenaveve ottaa suihin ja siirrytään panemaan. Ronskin nussimisen jälkeen Jenaveve saa Peten spermat kasvoilleen.
Tähtifaktat
Nimi: Jenaveve Jolie
Kotimaa: Kalifornia, USA
Syntymävuosi: 1984
Aktiivinen: 2004-
Hiukset: ruskeat
Rintojen koko: 75D
Pituus: 152cm
Paino: 48kg

maanantai 7. syyskuuta 2009

Ashlynn Brooke saa pilluntäydeltä spermaa


Ashlynn Brooke on ollut yksi puhutuimmista pornotähdistä jo muutaman vuoden. Ja ei aivan turhaan, sillä hyväntuulinen povipommi saa tunteet kuumenemaan helposti! Tämäkin kohtaus on aika halvalla tehtyä perinteistä gonzopornoa, mutta Ashlynn näyttää mukavalta ja sisään laukeaminen on viihdyttävää katsottavaa!

Faktalaatikko
Nimi: Ashlynn Brooke
Syntymävuosi: 1985
Aktiivinen: 2006-2009
Hiukset: vaaleat
Rintojen koko: 75C
Pituus: 157cm
Paino:48kg

lauantai 5. syyskuuta 2009

Alexis Texas öljyttynä mahtiperseensä kanssa

Alexis Texas on terveen näköinen tyttö joka on tällä hetkellä kovassa huudossa pornomaailmassa. Alexiksen vahvoja puolia ovat upea perse ja naapurintyttömäiset kasvot. Muodokkaalla neitokaisella on myös luonnolliset kauniit tissit ja miellyttävä ote ammattiin.
Video alkaa nykypornolle ominaisella öljyleikillä ja kyllähän Alexiksella on mitä öljytä. Märkänä litisevä vittu imaisee munan sisäänsä upeasti ja loppupanokohtaus onkin laatutavaraa. 11 minuutin kohdalla on upeaa reverse cowgirl -nussimista joka kohottaa verenpainetta... Spermat läjähtävät blondin suuhun ja siitä alaspäin nieluun. Muhkea kohtaus, jossa äänet ovat kuitenkin hieman pielessä.
Tähtifaktat
Nimi: Alexis Texas
Kotimaa: USA, Texas
Syntymävuosi: 1986
Aktiivinen: 2007-2009
Hiukset: Blondi
Rintojen koko: 75B
Pituus: 173cm
Paino: 59kg

torstai 3. syyskuuta 2009

Jaimee - MILF vailla munaa


Oikeastaan tässä videossa MILF-Jaimee ei ole vailla munaa, vaan saa sitä edestä ja takaa. Vanha herrasmies sekä sauvoittaa että nai tätä vanhempaa silikonirintaista brunettea, ja muutenkin videossa hypitään edes takaisin eri kohtauksien välillä. Sekavaa mutta aika toimivaa!

tiistai 1. syyskuuta 2009

Syksy alkaa, lesbopornoa lisää!


Hyvää Syyskuuta! Nyt lähtee sellainen tiukemman puoleinen lesbopornopaketti, eli puoli tuntia kauniita tyttöjä toistensa kimpussa! Muistakaa klikata palautetta tuosta alempaa. Ensimmäinen kohtaus oli mielestäni todella kuumaa suihkukamaa, mutta kyllä seuraavakin oli hyvää - ja siinä oli Jenna Haze!

torstai 27. elokuuta 2009

Blondi tyttö saa vauhdikkaasti munaa


Kanadalainen pariskunta tekee ensimmäisen pornovideonsa joka onkin oikein hyvä amatöörivideo! Kohtauksen lopussa tankataan pillu täyteen spermaa, joka valuu sieltä nätisti ulos. Kotikutoisessa kohtauksessa on hyvä tunnelma ja tytöllä vaaleat alusvaatteet. Halvallakin voi saada aikaiseksi tunnelmallista pornoa!

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Jennifer Dark kolmisin


Ainaisen suuhuntulemisen lisäksi olisi piristävää nähdä enemmän pillun ja perseen päälle ruiskittuja lasteja. Jennifer Dark korjaa tätä epäkohtaa kahden halukkaan miehen kanssa - ja kun kerran on kaksi kullia tarjolla niitä molempia käytetään jalkoväliin... Toiset lastit päätyvät perinteisesti kasvoille mutta toiset ruiskitaan kauniisti pyllyn päälle. Bravo!

lauantai 15. elokuuta 2009

Chloe ja nahkaseksiä


Chloe on pienirintainen ja muutenkin siro nainen joka on tunnettu pahasta suustaan - ja räjähtävistä orgasmeistaan! Tässä videossa nahka-asuun pukeutunut alistajachloe saa kullin perseeseensä ja siitähän vasta juhlat alkavatkin! Chloen nättiin pimppaan ei kosketa vaan pysytään 100% anaalihommissa - ja spermat ladataan lopulta suuhun.


Tähtifaktat
Nimi: Chloe
Kotimaa: Kalifornia, USA
Syntymävuosi: 1971
Aktiivinen: 1995-2009
Hiukset: Ruskeat
Rintojen koko: 75A
Pituus: 165cm
Paino: 52kg

torstai 13. elokuuta 2009

Katsuni


Vietnamilaista verta sisältävä Katsuni on yksi ranskan kauneimpia pornotähtiä. Hän on esiintynyt jo yli 200 videossa eikä loppua ole näkyvissä. Hän on myös voittanut useita AVN -palkintoja joten kyse ei ole aivan tusinatytöstä.
Nyt katsotaan aika romanttinen kohtaus, jossa Julian panee aamuisissa tunnelmissa Katsunin kanssa, jolla on päällään kevyt aamutoppi. Luonteva panokohtaus, jonka lopussa katsuni imee Julianin kivekset tyhjiksi kasvoilleen.
Tähtifaktat
Nimi: Katsuni
Kotimaa: Ranska, Lyon
Syntymävuosi: 1979
Aktiivinen: 2002-2008
Hiukset: mustat
Rintojen koko: 75D
Pituus: 170cm
Paino: 53kg

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Hanna Hilton on palannut!


Aiemmin tänä vuonna mainitsin upeasta blondista joka keimaili näteissä alusvaatteissa muttei vielä saanut melaa mekkoonsa. Tämä tyttö oli Hanna Hilton, johon törmäsin sattumalta uudelleen. Nyt tämä rintava kaunistus tuli taas vastaan ja olen innoissani! Selvisi myös että Hanna on nykyään Vividin tallissa joten jatkoa seuraa!
Tämän liitetyn pätkän lisäksi kannattaa katsoa tämä 37 minuuttinen video Hannasta, jota naidaan masturbointikohtauksen jälkeen oikein kunnolla!

perjantai 7. elokuuta 2009

Eva Black ja kaksi miestä


Näyttää siltä että vuorottelen Gaugen ja Eva Blackin välillä. Joka tapauksessa nyt löytyi niin kuuma video Evasta että oli pakko palata vielä uudelleen tähän itäeurooppalaiseen kaunottareen. Isorintainen brunette saa veren kiertämään - myös näillä kahdella miehellä jotka hoitelevat häntä. Eva saa munaa molempiin reikiinsä ja imee herrat kuiviin. Kaunista katsottavaa! Erityiset kiitokset kohtauksen kauniille asulle.
Tähtifaktat
Nimi: Eva Black / Eva Mercedes
Kotimaa: Unkari
Syntymävuosi:1978
Aktiivinen: 1998-2007
Hiukset: tumma tai ruskea
Rintojen koko: 75B
Pituus: 173cm
Paino: 55kg

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Kahdet lastit Gaugen suuhun


Pieni Gauge ottaa alussa ja lopussa spermat suuhunsa ja nussii välissä. Mukana on tietysti anaaliseksiä ja tämän pienen tähden vartalon jumalointia. Nauttikaa tästä halvalla tehdystä pov-kohtauksesta!
Faktalaatikko
Nimi: Gauge
Syntymävuosi: 1981
Kotimaa: USA, Arkansas
Aktiivinen: 1999-2007
Hiukset: ruskea
Rintojen koko: 75C
Pituus: 150cm
Paino: 46kg

lauantai 1. elokuuta 2009

Gauge ja kolme kullia


Anaalikuningatar Gauge saa tässä melaa jokaiseen reikäänsä. Nätit siniset sukat ja kaunis vartalo toimivat täydellisesti. Pornomaailman upeimmat rinnat ovat edelleen pysäyttävä näky!

Faktalaatikko
Nimi: Gauge
Syntymävuosi: 1981
Kotimaa: USA, Arkansas
Aktiivinen: 1999-2007
Hiukset: ruskea
Rintojen koko: 75C
Pituus: 150cm
Paino: 46kg

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Raven Riley anaalikohtauksessa


Tämä on jo kolmas video samalta tähdeltä lyhyen ajan sisällä mutta mennän tällä kun kerran tekee mieli! Ihana Raven nai suihkussa ja saa munaa pyllyynsäkin. Spermat roiskutetaan perseen päälle ja tunnelma on katossa. Hyvä video, aika romanttista!
Faktalaatikko
Nimi: Raven Riley
Syntymävuosi: 1986
Kotimaa: USA, Arizona
Aktiivinen: 2007
Hiukset: ruskea
Rintojen koko: 70B
Pituus: 163cm
Paino: 52kg